Loisto ja Kalle parittelevat aina aamuisin innokkaimmin. Kotisivuilla olenkin jo maininnut, että pariskunta on saanut ensimmäisen munansa joskus joulun aikaan. Olimme Esan kanssa vanhempieni luona 23. - 24. päivä ja takaisin tultiin jouluyönä joskus yhden aikaan, jolloin muna oli jo pöntössä. Toista ei ollut tullut vielä viime yönä, joten odottelen sitä tulevaksi joskus tämän päivän mittaan. Valtavan kokoisia kakkoja siltä tulee ja toivon kovasti, ettei mitään ongelmia tulisi muninnan suhteen.

Nieve ja Cielokin ovat koettaneet nyt paritella useampaan otteeseen, mutta aika onnetonta se vieläkin on. Ilmeisesti toisten onni leviää viereiseenkin häkkiin ;) Cielo viettää paljon aikaa pöntössä...

Eletään jännittäviä aikoja ;)

Olen myös suunnitellut yhdistäväni kolme ylläpitämääni eläinblogia yhteen ja samaan. Lintu-uutiset saa silloin parhaiten luettua nettisivuilta ja tämä blogi katoaisi kokonaan. Mutta pohdiskelen vielä asiaa. :)