Voi voi voi voi voi....

Sen siitä saa kun asuu täällä korvessa, ei ole ketään kuka hoitaa lintuja. Tai itseasiassa, meidän el on tänään vapaalla, joten en voinut asiaa tarkistaa, mutta tuhrautui silti melkoinen määrä puheluja, ennenkuin sain asiantuntevaa apua, 150km päästä. Sain lopulta lähetettyä sähköpostia eläinlääkärille kuva liitteenä, sillä epäilen että toisella linnuista on kalkkijalkapunkki. :( Se ei kyllä ole vähentänyt kiinnostustani tyttöjä kohtaan, on kuitenkin kohtuu helposti hoidettava tauti, mutta kyllä se vähän asioita hankaloittaa. Ja harmittaa että heti kun tulevat uuteen kotiin, joutuu ensimmäisinä viikkoina alkaa niitä pyydystelemään ja tuikkimaan tippoja niskaan. Nehän vallan rakastuu minuun siitä hyvästä!!

Tai sitten odottaa haun kanssa siihen asti että linnut on hoidettu... Ei kai meillä niin kiire ole. Tai Vivalla oikeammin. Mutta pitääkin sattua tämmöistä. Typerät punkit. Kyllä kesäisin nuo borrelioosipunkitkin on aivan vihoviimeisiä!!! Ihan niin turhia otuksia kuin vain voi olla koko punkit!