Muutama video pariskunnasta, kun ei ole uutisiakaan kerrottavana. :)







Supersuloisia, eikö?

Nykyisessä kokoonpanossa esiintyy jonkin verran kiusaamista. Elli kiusaa Jeania ja Edda kiusaa Eikkaa. Edda ja Eikka ovat nyt omassa erillisessä häkissään, joten toivotaan, että kaveruus olisi parempi vaihtoehto kuin yksinolo. Elli taas repii Jeania aika kovakouraisesti pyrstöstä niin halutessaan. Olenkin miettinyt, jos Jeanin, Iken ja Napoleonin pitäisi vielä vähän aikaa yksissä poikashäkissä kun Åke lähtee Minnan luokse ja kun ovat kunnolla tutustuneet toisiinsa, pääsisivät isoon häkkiin. Siihen mennessä toivotaan, että myös Ike olisi jo päässyt uuteen kotiin.

Jean ei ole ainakaan toistaiseksi löytänyt itselleen kumppania Veerasta tahi Loistosta. Veera on yhtä kylmä ja etäinen kuin aina ennenkin ja Loistoa kiinnostaa ainoastaan Kallen ystävyys, jos senkään. Kalle sen sijaan on ystävällinen kaikille ja seurustelee usein myös Jeanin kanssa. Saa nähdä miten pakka menee uudestaan sekaisin, kun joukkoon tulee myös Napoleon. Jean ja Napoleon tuntuivat tulevan erinomaisesti toimeen, kun päivänä muutamana sekä ison- että poikashäkin asukkaat olivat yhtä aikaa lennolla. Napoleon on kyllä jo alkanut sopeutumaan poikien Iken ja Åken kanssa olemiseen. Eilen Åken kanssa kisasivat siitä kumpi pääsee kumman selkään :D No, kumpikaan ei onnistunut vaan yritykset päätyivät aina lentoon ja säksätykseen ja uuteen yritykseen :)

Edda ja Eikka ovat näillä näkymin lähdössä uuteen kotiin Sarin luokse 29. päivä tätä kuuta. Ja Åke lähtee jo ennen sitä. Sitten meillä on enää 9 lintua ja niistäkin Ike saanee vielä toisen omistajan.